5 dl vettä

2 tl suolaa

2 rkl sokeria

½ dl öljyä

1 pss kuivahiivaa

4 dl ruisjauhoja

5 dl vehnäjauhoja

 

Lisää 42 asteiseen veteen suola, sokeri ja öljy. Sekoita kuivahiiva jauhoihin. Lisää jauhot taikinanesteeseen ja sekoita tasaiseksi. Kumoa taikina leivinpaperin päälle uunipellille. Ripottele taikinan päälle reilusti ruisjauhoja ja taputtele n. 1 cm:n paksuiseksi. Leikkaa levy taikinapyörällä neliöiksi. Anna kohota liinalla peitettynä lämpimässä paikassa 30-40 min. Paista 225 asteessa n. 20 min.

 

Nyt kun kirjoitin ohjeen tänne, tajusin että unohdin öljyn taikinasta kokonaan. En tiedä kuinka paljon se tekee makuun ja rakenteeseen, sillä nyt en kovinkaan paljon pitänyt näistä leivistä. Lisäksi tein vain puolikkaan annoksen pienempään vuokaan ja sekoitin kuivat aineet keskenään ja lisäsin veden joukkoon. Ohjeen löysin Jonnan keittiöstä!